Ajankohtaista

Ekeri tavoittelee ilmastoneutraalia tuotantoa

25.8.2022

Nyt Ekerin kestävän kehityksen työssä on saavutettu seuraava virstanpylväs, kun Suomen Kolpissa sijaitsevasta tehtaasta tuli ilmastoneutraali. Ekeri esittelee tätä suurta edistystä Pohjoismaiden suurimmilla kuljetusmessuilla, Elmia Lastbil 2022 -tapahtumassa, joka järjestetään Jönköpingissä 24.–27. elokuuta.

Pitkäaikainen ilmastositoumus jatkuu

Pohja ilmastoneutraalille tehtaalle luotiin jo vuonna 2007, kun Ekeri päätti siirtyä hakelämmitykseen. Sen jälkeen yritys on muun muassa vähentänyt sähkön- ja polttoaineenkulutustaan ja siirtynyt käyttämään vain vihreää sähköä. Viime aikoina Ekeri on myös entistä enemmän siirtänyt painopistettään biopolttoaineisiin minimoidakseen omien ajoneuvojensa ja koneidensa päästöt.

Vaikka Ekeri onkin jo useiden vuosien ajan toteuttanut erilaisia ilmastotoimia, aiemmin on ollut vaikeaa arvioida tehtyjen muutosten vaikutuksia. Kun yritys sai tänä kesänä päätökseen konsulttivetoisen The Greenhouse Gas Protocolin (GHG) mukaisen arviointiprosessin, yritys sai selkeämmän kuvan omasta ilmastojalanjäljestään.

GHG-protokolla on maailman laajimmin käytetty standardi kasvihuonekaasupäästöjen laskennassa ja raportoinnissa. Ekerille se on ollut arvokas työkalu paitsi ilmastojalanjäljen kartoittamiseen, myös sen näkemiseen, millä toimilla ympäristövaikutuksia voitaisiin vähentää ja kompensoida.

– Haluamme jättää terveen planeetan tuleville sukupolville, ja päästölaskelmat ovat auttaneet ja motivoineet meitä tavoittelemaan ilmastoneutraaliutta. Ympäristöasioiden parissa työskennellessä ei ole mitään syytä toimia umpimähkäisesti, Ekerin Quality and After Sales Manager Daniel Asplund toteaa.

Jäljelle jäävät ympäristövaikutukset kompensoidaan

Ekeri on laskenut Scope 1:n ja 2:n GHG-protokollan mukaan. Scope 1 ja 2 tarkoittavat, että yrityksen tulee selvittää ja kompensoida omien ajoneuvojensa, tuotantonsa ja tehtaansa suorat päästöt sekä lämmityksen ja sähkön käytön välilliset päästöt. Ekeri on siten yksi ensimmäisistä yrityksistä sekä alueella että toimialallaan, joka voi olla ylpeä ilmastoneutraalista tuotannostaan.

– Näemme Kolpin tehtaallamme tärkeänä elää tasapainossa luonnon kanssa. Tuotantoyksikkömme on kauniisti metsän ja peltojen kehystämä, joten joka kerta ikkunasta ulos katsoessaan mieleen muistuu luonto, jota meidän on suojeltava. Siksi tuntui järkevältä korvata jäljelle jäävät 94 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia istuttamalla uutta metsää, Asplund sanoo.

Lisätietoja antaa:

Daniel Asplund
Sähköposti: daniel.asplund@ekeri.fi
Puhelinnumero: +358 (0)6 7887 415

TUOREIMMAT UUTISET
OTA YHTEYTTÄ

Haluatko löytää sinulle sopivimman ratkaisun?

© 2024 Ekeri Oy